Pantalla :
Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1950 luvulta uudelle vuosituhannelle. Se kuvaa miten valtavan kehityksen alla maanviljelys ja metsänhoito em. aikajaksolla on ollut. Maatalouden arvostus on noussut sille...
Hyvä lukija Kädessäsi on 14. kirjani. Leijonanpoika osio on lähinnä itseäni. Tulitukka osuus on omistettu vaimolleni, joka on jaksanut sinnitellä kanssani yli 50v. Loppuosa on sitä tajunnan virtaa,...
53 runoa Seinäjoesta on Pentti Olavi Syrjälän viides runokirja. Alkuaan Seinäjokirunot syntyivät kokeellisena nettirunokirjana vuoden 2018 aikana. Runoihin liittyy 32 videota yhteispituudeltaan 1,5 h....
Olen rakastunut omiin runoihini. Toivon, että sinäkin rakastut. Kun luet runojani, voit asettua omiin kokemuksiisi ja tunteisiisi. Tuoksut tuovat runot lähelle. Lähemmäksi kuin silmillä nähty ja korvilla...
Sanoja, jotka viihtyvät seinien sisällä, joskus puhallan niitä ulos ovestani ja ikkunoista, joskus sanat ovat kiinni toisissansa, ovat melkein kuin ajatus.
Hieman moottoripyöräilyä, varustetista ja tekniikkaa rikoksien lomassa.
Trilogian kolmannessa osassa ihmisten, humanoidien ja muiden lajien olisi löydettävä keino lopettaa vaqirislaisten hyökkäykset, mutta tehtävä ei ole helppo, sillä vastustajasta on vain vähän tietoa. Koalitio...
Kirjan sanat soljuvat raskaista aiheista toivonkipinöihin. Luonto kulkee käsikädessä lukijan kanssa. Tämä runojen ja taiteen kokoelma perustuu kirjoittajan lukio aikaiseen elämänvaiheeseen, jossa identiteetti...
Tämän esikoisteoksen päiväkirjamaiset runot johdattavat lukijan kroonisen kivun ja sen aiheuttamien tunteiden äärelle. Kerronta poukkoilee menneisyyden ja nykyhetken välillä luontevasti. Kroonisen migreenin...
Punainen Silli on satiirinen veijaritarina, joka jäljittelee liioittelevan humoristisesti, osittain mustaa huumoria käyttäen, osittain kriittisesti, mutta kuitenkin parantamistarkoituksessa, äärioikeistolaista...
Supisuomalainen saunadekkari. Puku Tekee Vainajan sijoittuu Halmeen kuvitteelliseen kaupunkiin, jossa tapahtuu murhia. Entinen polliisi ja nykyinen vakuutusetsivä perustaa etsivätoimiston saunaansa...
"mukavan rehellisen olosia kirjotuksia ja tommosta perushöttöä mitä tehny ja ajatellut"
Töpökatti tahtoo kauniilta näyttää Niityllä töpökatti koristeita käyttää Töpökatti kuulee sävelen soman Tämä sävel töpökatin puolison on oman Lastenrunoja mm. dinosauruksista, norsulinnusta, vaskitsasta...
Breuddwyd Macsen (Macsenin uni) on keskiaikaisista käsikirjoituksista tunnettu kymrinkielinen kansantaru, joka kertoo Rooman keisari Macsen Wledigin eli Magnus Maximuksen unesta ja matkasta Kymrinmaahan....
Taas mietin yhtä juttua mitä on hyvä olo kehitys ihmisenä sattuu tuo paha olo se huutaa pohjalla kuin luovuus jonain päivänä minä lepään ilman levon hetkeä paha olo = tunnollisuus = kiltteys = luovuus...
Usko ja epäilys - erilainen vampyyrikertomus Romaani on kertomus suurista periaatteista ja niiden mukaan elämisestä. Vaikka se perustuukin juonelliseen muotoon, on taustalla periaatteellinen pohdinta...
Sheriffikaverukset Tsau ja Valtteri saavat tehtäväkseen selvittää postiongelman Hiirenkorvatunturilla. Jännittävässä tarinassa tavataan opettaja Onni H. Iirelä, tuomari Hugo G.G. Huuhkaja, Jonttu Tonttu...
Kirja on kokoelma Korkojen Kapinan blogiteksteistä vuosien varrelta.
DAREKUNIN AIKAKIRJAT -trilogian ensimmäinen osa on kertomus ajasta ennen nykyistä maailmaa, jota lohikäärmeet ja pedot hallitsivat. Jo vuosituhansien ajan ovat lohikäärmeet olleet jatkuva riesa ihmiskunnalle...
Kirjan tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen Pariisin alueelle. Romaanin päähenkilö Victor Vladimirovitch on lähtöisin vallankumousta paenneiden venäläisemigranttien hiipuvasta yhteisöstä Ranskassa....
Groovea ruumishuoneella – psykoblogiaa ihmiselon reunaehdoista on kirjailijarunoilija, laulaja/lauluntekijä ja musiikkiterapeutti Jukka Tervon kirjoituskokoelma hänelle tutuista aiheista. Pohdinnat luovuuden...
"Veikkasin olevani vielä jonkin verran juovuksissa, ja pahin kankkunen olisi edessä. Kun veren alkoholipitoisuus saavuttaisi nollan, alkaisivat pahimmat krampit ja kouristelu. - Me mennään Matti-poika...
Naapurin Kaisu lunta lapioi. Hervanta, Mänttä ja Haapamäen rata. Autopsia ja meno-paluu satumaahan. Sanoja kuvitellulle runoilijalle ja orkidea onneksi. Sanon itselleni ääneen: Olen kaunis ja ihana....
Puede que no esté disponible para la venta en tu país, sino sólo para la venta desde una cuenta en Francia.
Si la redirección no se produce automáticamente, haz clic en este enlace.