Display:
Harriett Frean elää turvattua elämää perheen ainoana lapsena. Eräänä päivänä hän rikkoo vanhempiensa sääntöjä ja karkaa puutarhan portista kielletylle kujalle. Vanhemmat ovat suunniltaan, sillä kujaan...
Elämäni eläimet on sarja todellisuuteen pohjautuvia novelleja, jotka vievät lukijansa matkalle, alkaen 1960-luvulta, avaten ovia tuolloin nuoren kirjailijan maailmaa muokkaaviin muistoihin. Teos...
Kirja sisältää kertomuksia, ajatelmia ja runoja ajankohtaisista asioista, kuten yhteiskunta, seksuaalisuus, ajan ilmiöt. Tarkastelunäköala on Kristillinen. Kirja sisältää myös hengellistä tekstiä.
Kyseessä on nuorille ja huumoria ja jännitystä kaipaaville aikuisille suunnattu dekkari. Etsiväkaverukset Pultti ja Pöltsi ovat kaksi toimeliasta poikaa, jotka asuvat pienessä Humpulan kaupungissa. Heillä...
Kirja sisältää kertomuksia ja runoja ajankohtaisista aiheista, uskon näköaloin katsottuna. Teemoja ovat myös rakkaus, totuus ja armo. Kirja sisältää kaksi osiota: Sana ja totuus, sekä Kohti aamun kirkkautta.
Pekka Puolajanmäki muuttaa perimälleen Väinö sedän maatilalle. Hän kerää sinne yhteisön, joka pyrkii omavaraisuuteen. Tekstissä seurataan nuorten elämää tilalla. Yhteisössä on myös oravanpyörästä hypännyt...
Kirjan runous on pääosin hengellistä runoa, mutta jotain taiteen puolelle menevääkin löytyy. Useat runot kuvaavat kirjoittajan seuraikävää. Etsivä löytää kirjasta varmasti itselleen monenlaista ravintoa....
Elämänkerrallinen runokokoelma tai muu senkaltainen yritelmä. Tarina alkaa 17-vuotiaasta lapsesta, jonka elämä ei päättynytkään itsemurhayritykseen. Tätä seuraavat nopea vanheneminen, kasvukivut, euforian...
Aeternus on kokonaisuus, loputon aika. Se herättää ja pyrkii ohjeistamaan lukijaa löytämään itsensä tunteiden ja ajatusten valtameressä. Rauhaa ja rakkautta, vihaa ja väkivaltaa. Tervetuloa ainutlaatuiselle...
Näen unia, jotka voisivat olla totta, kerron tarinoita, jotka voisivat olla unta. 'Talveksi kirjotaan unille peitto syksyn ateljeen uusia kuvioita hallan puhallus ruovikossa lehtien värikkäät...
Mäntymetsään saapuu sirkus! Iitu Käpy ystävineen menee katsomaan esitystä ja ihastuu taitaviin sirkustaiteilijoihin. Mutta kuinka käy Piku Kävyn, kun tämä alkaa harjoitella sirkustemppuja itse?
Pieni männynkäpy Iitu putoaa puusta. Siitä alkavat hänen seikkailunsa Mäntymetsässä ja ja kauempanakin! Aina iloinen Iitu kokeilee kaikkea mielellään. Hän mökkeilee ja veneilee ja hiihtääkin. Iitu saa...
Runoja kalajokilaakson murteella on neljäs Alavieskan Taluksen puhekieltä tavoittelevista teoksistani. Kirjan murrekieliasuun saattamisessa on avustanut alavieskalainen Pirkko Isokääntä, joka korostaa...
Veijariromaani, 1800-luvun jälkipuoliskolta, jolloin sudet olivat haluttuja saaliita.
"Viemärit täyttyvät verestä lasten huudoista kyyneleistä raajoista luotien pianissimo Kiovalainen fuuga."
Yö kirkastuu ympärillä. Oksaa keinuttaa huuhkajan muotoinen silhuetti
Joan on Joni Järvi-Laturin yhdestoista runokokoelma. Hollywoodin legendan Joan Crawfordin mukaan nimetty runoteos on ihmeellinen sekoitus eri maailmoja ja tunnelmia. Runojen kirjoitustyyli on addiktoiva...
"Mielekäs elämäni, ennalta arvaamaton, tuulen kuljettama."
Vapaaehtoisessa koronakaranteenissa elänyt vanhahko mies uskaltautuu viimein ulos. Hän päätyy niitylle, näkee siellä haukan ja oravan taistelevan elämästä ja kuolemasta. Tuo tekee mieheen vahvan vaikutuksen....
Katri-H. Rautiaisen ensirunokokoelma kuvaa erilaisia kohtaamisia elon virrassa. Luonnosta otetut valokuvat kietoutuvat runojen syntyyn ja niiden sisältöön. Runo- ja kuvadialogia syntyy kuvauksellisista...
Luutarhurin runot ovat syntyneet työskennellessäni kaksi puolivuotiskautta Hollolan keskiaikaisen kivikirkon hautausmaalla. - - - Suorakaiteen muotoinen taivas ja maan töminä. Kuin jokin juoksisi...
Lähde mukaan tarinoiden alkulähteille, ajan ja paikan toiselle puolen. Rakkaus on jälleen tarinoiden kantava teema.
Ilon takana oli tulevaisuus ja toivo rakkaus ja sielunlepo taivaspaikka Ilon kannatti katsoa taakseen mutta se huolehti murhekontioista velkaojista, unettomuudesta ja masennuksesta Ilo oli...
"Tuhkasta nousee Feeniks-lintu." Sisältää eeppisen runosaagan Vaasasta.
Jos vilkuilee liikaa taakseen, törmää varmasti esteisiin. Kun vastuksesta rakentaa portaikon, versoo karista karike. Kohtalon kartalla kipupisteet muuttuvat pyhiinvaelluspaikoiksi, joissa muistot kasvattavat....
Mummolaakso on kortteli Joensuussa Pohjois-Karjalassa. Se on lintukoto, jossa asuvat ihmiset vielä pitävät huolta toisistaan ja elävät parhaansa mukaan enimmäkseen ihmisiksi. Vuohenputkinotkon emäntä,...
Eeli-tonttu -kirjojen toisessa osassa Eeli-tontun kotisuolta katoaa salaperäisesti koko hillasato yhden yön aikana. Salaperäistä tarinaa kuvittavat suopursun tuoksuiset valokuvat kesäisistä Pohjois-Suomen...
Poikkeuksellisen älykäs, viihdyttävä ja raflaava autofiktio Maisterin siirtymisestä työelämään rankkaan satamatyöhön Kotkaan vuoden 2008 finanssikriisin kynnyksellä. Satamassa avautuu akateemiseen maailmaan...
Haarasen Eila joutuu kaksivuotiaana sijaiskotiin eroon äidistään ja sisaruksistaan. Elämä uudessa kodissa on ankeata. Nälkä, vilu ja yksinäisyys koettelevat uuninkolossa asustavaa takkutukkaista tyttöä....
Kirja sisältää sanoja ja kuvia jotka kuvailevat yhden ihmisen kokemuksia elämän haasteista ja toivon pilkahduksista. Runoja, tekstejä ja kuvia aiheista: avioeron jälkeen, syömishäiriöstä toipuminen,...
It may not be available for sale in your country, but exclusively for sale from an account domiciled in France.
If the redirection does not happen automatically, click on this link.