Display:
Hiljaisuuden äänet on uusi runokokoelmani. Kokoelmassa on 41 runoa. Uusia runoja on kuusi sekä neljä muuta vuonna 2022 julkaistua runoa. Kaikki muut tekstit on kirjoitettu vuosien 1989 - 1995 välillä....
Tämä uusi runokirja koostuu muutamista uusista runoistani sekä vanhoista runoistani. Pääosa vanhoista runoista on otettu vanhasta Kuin liikkuvaa kuvaa koosteesta, jonka julkaisin aikoinaan runorompulla...
Elokuvissa 2022 runokirjaani olen koonnut runojani, jotka käsitettelevät tavalla tai toisella elokuvia. 21 näistä on uusia runoja joista suurin osa syntyi kierrättämällä vanhoista elokuva-arvioistani...
Kadonnut nuoruus on 21. e-kirja joka julkaisen yhden vuoden aikana. Ilman Kansan sivistysrahastoa ja PAUn rahastoa en olisi saanut julkaistuksi kahtakymmentä ensimmäistä kirjaani. Kiitos tuhannesti siitä...
Mikä yksinäisellä on panoksena, kun hän kirjoittaa? Hiljaisuus ei ole koskaan piilossa. Pitkä eristäytyminen pakottaa luomaan omia hetkiä joissa ei ole mitään järkeä. Melkein monologeja ja yksinäisen...
Kirjoittaja on ohjannut luovan kirjoittamisen ryhmiä kuntoutujille seitsemän vuoden ajan. Hän on tehnyt kymmeniä juttuja koti- ja ulkomaisiin julkaisuihin. Vaikeasta sairaudesta toipumisesta on kokemusta...
Metsäkauris tosi nätti kotimetsän taakseen jätti Suuntana sillä naurismaa siellä kauriit herkkuja saa Perille saapuu kauris viimein tarinan kerron sinulle riimein Pellolla paljon on kauriita ja niille...
Hernekertun sävel iloisesti soi Hernekerttu sillä sanoo pensaikossa moi Hernekertun sävel seuralaisen suo Tämän kertun puoliso nyt saapuu linnun luo Hernekertun sävel on jo seitsemäs Satumaisen satakielen...
Tuulihaukka lekuttelee pienen pellon yllä Myyriä se katselee jotka kävelyllä Ovat pellon heinikossa pikku pikku viidakossa Tuulihaukan katseen alla liikkuvat ne matalalla Tuulihaukka lekuttelee -kirjassa...
Sudenkorento saapuu lentäen lammelle Vilkuttaa se kaloille ja suurelle sammelle Sudenkorento ilmassa tahtoo leikkiä Siivet sillä surraa kalaparvi hurraa kun tanssii breikkiä Tämä kirja on yhtä lastenrunojuhlaa!...
Hurmaava hepokatti viulua vingutteli Soittotuokioon tähän oli mitä hurmaavin keli Hurmaava hepokatti löysi puolison oman Soitollansa hurmasi hepokattitytön soman Tässä mukavassa lastenkirjassa ötökät...
Varis vanha vaakku maistuu sille kaakku Suodaan pieni makuhetki metsän lintu metsäretki Varis vanha vaakku pihlajapuussa raakku Ääntä käyttää lintu tuttu yllä sillä harmaa nuttu Arvokkaasti astuvat...
Savanni todellakin tömisee kun Afrikan eläimet pääsevät vauhtiin Tässä kirjassa on 24 hauskaa ja mukavaa riimirunoa jotka kertovat tasangon tassuttelijoista lapsille ja myös aikuisille Ja onpa mukana...
Lumivarpunen lentää ylhäällä vuoristolla Siellä tämä lintu kaunis tahtoo olla Lumivarpunen lentää valkojuovasiivin Välimeren vuoristoista lintua etsin, hiivin Lumivarpunen ja muut linnut lentävät ja...
Sinitiainen nätti puhua pälpätti Äänellä omalla sävelellä samalla Seuraavaksi oli tiaisia kaksi Ja ne päätään kääntelivät sekä sulosäveliä ääntelivät Kivoja linturunoja kuvien kera Sinitiainen sirkuttaa...
Kehitysoppia Mikä on evoluution seuraava askel? Uusi puhdas ihmisrotu: Omo sapiens Tässä kirjassa on muutamia lyhyitä vitsejä. Ja pidempinä vitsijuttuina Ritari Ässä autokatsastuksessa ja Lottovoitto...
Lapasorsa laatunokka maistuu sille aamurokka Namukasvit ja herkut muut raollaan ovat sorsien suut Lapasorsa ja nätti asu vedessä sillä kastuu masu Se ei sitä kuitenkaan haittaa järviruoka kun hyvälle...
Breuddwyd Rhonabwy (Rhonabwyn uni) on keskiaikaisesta käsikirjoituksesta tunnettu kymrinkielinen kansantaru. Tämä kirja sisältää kertomuksen Jani Koskisen kymristä suomentamana sekä hänen kirjoittamansa...
Saatanan lapset on väkevä kasvutarina kahdeksasluokkalaisesta Siiristä ja tämän tutustumisesta satanismiin kokeneemman Marikan opastuksella. Kertomus perustuu tositarinoihin 1990-luvun ja 2000-luvun alun...
Hiiripöllö metsässä kotirunometsässä huhu huhuilee puolisolle puhuilee Tässä ihanassa lastenkirjassa on 11 kpl Wau mitä lastenrunoja Ja ripaus taianomaista tunnelmaa Siis fanfaarimaisia teinien riimejä
Nuorimies Lartti on lukiossa. Hänellä on ihana tyttöystävä, kavereita ja mukavia harrastuksia. Kaikki ei kuitenkaan ole hyvin, pinnan alla kuohuu. Viime aikoina hän on alkanut näkemään painajaisia. Onko...
Työpaikkahuumoria joka kahvitupaan. Kirjan voi lukea mistä kohdasta vain, putoamatta kärryiltä. Kirja on vinksahtanut näkökulma suomen työelämän termeille, duunarityypeille, ja tietysti sille suurimmalle...
The age of Kings is over! You are freed of the tyrant. He was telling you to go to war, to conquer, to fight to the death until every kingdom was conquered, and now we have the largest empire on Earth!...
Culhwch ac Olwen (Culhwch ja Olwen) on keskiaikaisista käsikirjoituksista tunnettu kymrinkielinen kansantaru. Se kuuluu myös varhaisimpiin kelttiläisen Britannian myyttisestä hallitsijasta Arthurista...
Tragikoominen tarina naisesta, joka elää eronsa jälkeistä sekavaa aikaa kahden murrosikäisen lapsensa kanssa. Hänellä on takanaan 60-luvun nuoruus, seksuaalinen vapaus, opiskelut ja pitkä liitto, joka...
Tuokiokuvia ja havaintoja vuodenajoista ja maailmasta. Lyhyitä runoja. Merkintöjä elämän varrelta. Unien kertomaa. Luonnon ja sen valon rakkaudesta syntyneitä pilkahduksia.
Käyn järjestelmällisesti vanhoja tekstejäni lävitse vuosilta 1989 - 1995. Muokkaan niitä uuteen muotoon ja osaan muutan jopa nimen uudeksi. Tätä voisi hyvin kutsua omaksi mielen terapiaksi. Tätä voisi...
Viheralueet-runokirja koostuu 27 uudesta runosta tai runollisesta tekstistä sekä 13 vanhasta tekstistä, jotka nyt ensimmäistä kertaa julkaistaan e-kirjana. Tähän uuteen "runokirjaani" on mahdutettu mahdollisimman...
1989 - 1995: PARHAAT PALAT + 10 on viimeisin e-kirjani. Se on samalla 28 ja viimeinen tänä vuonna julkaisemani e-kirja. 1989 - 1995: PARHAAT PALAT + 10 on samalla kokoelma kuudesta aikaisemmasta e-kirjastani...
It may not be available for sale in your country, but exclusively for sale from an account domiciled in France.
If the redirection does not happen automatically, click on this link.