Display:
Prinsessa Aidna kruunataan pian keijujen valtakunnan kuningattareksi, ja samalla hänen on tarkoitus kihlautua komean keijuprinssin kanssa. Hänen hovineitonaan toimiva lady Sen ei kuitenkaan ole täysin...
- Metallion kertoo tarinan epäinhimillisestä olennosta, jonka loi ihminen ja ihmisen epätoivoisesta taistelusta sitä vastaan eri aikoina ja eri paikoissa; ajan ja kohtaloiden kietoutuessa toisiinsa, kun...
Kaikki tietävät, mitä tapahtui kauan sitten kaukaisessa galaksissa. Harva kuitenkin tietää, mitä vielä kauempana tapahtui, lähempänä nykyaikaa. Puoli vuosituhatta kuolemansa jälkeen Throxxarin miehistö...
Totta ja tarua, yksityisyrittäjän rakkauksia ja perhe-elämää, sekä epäreilua taistelua suurta vihollista, keskusliikettä vastaan menneinä vuosikymmeninä. Rohkea puheenvuoro vääryyden korjaamiseksi.
Meksiko Cityssä mies saa puhelun Real del Montesta, jossa kerrotaan, että hänen äitinsä on vakavasti sairas, joten hänen ja hänen perheensä on matkustettava välittömästi kaupunkiin. Tutustu tämän novellin...
Samaan aikaan, kun Kolonia idän tutkijat toteuttavat kylmästi visiotaan utopistisesta yhteiskunnasta, Abby lähtee epätoivoiselle matkalle löytääkseen veljensä ja siskonsa, ja pelastaakseen miljoonien...
Krooninen väsymysoireyhtymä, kannabiksen kieltolaki, korruptoitunut valtakunnansyyttäjä ja 80-luvun suomalainen juomakulttuuri toimittavat kukin vuorollaan tuulimyllyn virkaa tässä tositapahtumiin perustuvassa...
Onko Jumala ruotsalainen? Onko Joulupukki parempi ihminen kuin Hitler? Keneltä olemme saaneet tippurin ja mikä on elämän tarkoitus?
Neljä hyytävää kauhutarinaa, jossa yliluonnolliset tapahtumat kietoutuvat toisiinsa ja tulevat osaksi ihmisten normaalia arkea.
Tässä minun on hyvä olla vieressäsi viimeinkin Valatun velhon kartanossa Kaare Vilgarrinpoika on vihdoin löytänyt paikkansa. Suhde Ásevaine Argerintyttäreen ei kuitenkaan ole virallinen eikä laillinen,...
Nyala L. Carmac on Maan valtuutettu avaruusasemalla, jota kansoittavat lukuisat asukkaat eri planeetoilta. Hän ei suoranaisesti rakasta tehtäväänsä vaan haaveilee toisinaan omalla avaruusaluksella lentämisestä....
Jenna elää tavallista 25- vuotiaan elämää Helsingissä. Kaikki tuntuu olevan täydellistä, kunnes mustasukkaisuus tyhjentää pöydän.
Kaikki tietävät, mitä tapahtui kauan sitten kaukaisessa galaksissa. Harva kuitenkin tietää, mitä vielä kauempana tapahtui, lähempänä nykyaikaa. Flacellaanit toteuttavat päätöksensä vetäytyä tähdistä...
Ota vastaan kutsu kauas Pohjolaan. Aikaan ja paikkaan, joka elää vain kaukaisissa kuvitelmissamme hämärästä menneisyydestä. Metsiin, joiden pintaa yksikään aura ei ole koskaan puhkaissut. Nämä tarinat...
Kahden ihmisen kieroutunut suhde mutkistuu psyykkisen sairauden lisätessä jännitteitä jo vaikeaan suhteeseen. Kolmannen osapuolen hallitseva ote ohjaa näiden kahden todellisuudesta irtaantunutta maailmaa....
Tässä tarinoita joista moni on maalattu Keravalaisella mustalla huumorilla. Toivottavasti myös toispaikkakuntalaiselle lukijalle löytyy muutamia uusia ajatuksia. Oikeudenmukaisuus, hyvä tahto ja hyvät...
Varjojen Kirja on itsenäinen jatko -osa novellikokoelmalle " Tyttö keltaisessa sadetakissa " sisältäen neljä uutta kauhutarinaa, joissa vertahyytävät tapahtumat saavat lukijan epäilemään todellisuuden...
Elli on 8-vuotias tyttö. Pienissä tarinoissa kerrotaan ensin hänen leikeistään mökillä ja sitten hänen pihaleikeistään kavereiden ja serkun kanssa niin kesällä kuin talvellakin. Viimeisessä tarinasikermässä...
Kristian on hajamielinen ja levoton, eikä oikein osaa säädellä vireystilojaan. Elämä on mennyt vähän sivuraiteille; siis syrjään tavanomaiselta yhteiskunnalliselta uralta, mutta sille löytyy kyllä selityksensä....
FLAC 1 Kaikki tietävät, mitä tapahtui kauan sitten kaukaisessa galaksissa. Harva kuitenkin tietää, mitä vielä kauempana tapahtui, lähempä- nä nykyaikaa. Flacellaanit ovat päässeet avaruuteen, mutta...
Tuhannen kuun meret sisältää kohtauksia tulevaisuudesta, jossa inhimillisyys ulottuu ihmisyyden ulkopuolelle.
Tarinat kertovat ihmisistä ja ihmissuhteista syntymästä elämän ehtooseen asti. Tarinat ovat usein julmia, mutta niissä on paljon mustaa huumoria.
Lilja on kihlautunut juuri työmatkalle lähteneen avopuolisonsa Laurin kanssa. Sormus painaa kahlitsevana sormessa. Se on koruton ja kultainen, perinteinen, kuten Lauri. Liljan pitäisi olla onnensa kukkuloilla,...
Tessa Virtanen on kolmikymppinen perheenäiti, joka pitää unelmahippuset blogia. Blogin kuvat ovat kauniita ja Tessan elämä kuin satua. Mutta voiko kenenkään elämä olla täydellistä unelmaa? Pian tapahtuu...
Kirjailijan esikoisteos on novellikokoelma, jossa pohditaan ja ruoditaan kaiken maailman asioita, huumorin pilke silmäkulmassa. Kirjassa istutaan iltaa avaruusolion kanssa, rupatellaan Jumalan kanssa...
Sitä on liikkeellä on kokoelma elämänmakuisia novelleja arkisista asioista ja sattumuksista, tunteista ja joskus noloistakin muistoista.
Kaikki tietävät, mitä tapahtui kauan sitten kaukaisessa galaksissa. Harva kuitenkin tietää, mitä vielä kauempana tapahtui, lähempä-nä nykyaikaa. Kaikkien nauraman tutkijan kuolema öisessä tulipalossa...
Tappava some on ironinen tarina, jossa aloitteleva ja siten hieman kömpelö yksityisetsivä Sami Tinjatalo ratkoo rikkaan suvun tyttären ja suositun some- ja tosi-tv -julkkiksen hämärää kuolemaa espoolaisen...
Kerran olen sinun niin kuin sinä olet minun Kaare Vilgarrinpojan renginpesti Auterelan tilalla päättyy, ja yhdessä Dastos Kotkanpojan kanssa hän lähtee Pohjolaan. Mantsinmäeltä alkanut matka kulkee...
Kymmenen vehnävää Mantsinmäen murhaajasta Kun Kaare Vilgarrinpoika tulee syytetyksi kylänsä seppäkisällin Herjan murhasta, kukaan ei usko häntä - viinaanmenevä isä kaikkein vähiten. Kaare pakenee mukanaan...
It may not be available for sale in your country, but exclusively for sale from an account domiciled in France.
If the redirection does not happen automatically, click on this link.