Pantalla :
Täyskaarto pimeydestä on raaka ja julma kuvaus omien vanhempien aiheuttamista traumoista, jotka saavat Danielan mielen rakenteet hajoamaan palasiksi. Hän tarrautuu viimeisenä oljenkortenaan hevosavusteiseen...
Sitä saa mitä pilaa, se on elämän realiteetti eikä sen ymmärtämisessä minulla ole mitään ongelmaa. Eikä menneen pitäisi tarkoittaa tulevaa, mutta turhan helposti ihminen näyttää pyrkivän toistamaan samat...
BveiF kertoo erään kuvitteellisen ammatillisen oppilaitoksen hallinnollisista tapahtumista yhden vuoden ajalta. Kuvaukset voisivat toki olla myös todellisia missä tahansa olemassa olevassa oppilaitoksessa,...
Kirjan nimi on Kymmenen tarinaa. Se kuvaa kirjailijan elämää 1950-luvin puolivälistä tähän päivään. Kirjailijaa on luonnehdittu vaeltajaksi liikkuvan elämäntavan ja luovan ajattelun vuoksi. Vaeltaja nimike...
"Isättömyys, kuten isyyskin, pakottavat minut määrittelemään itseni uudelleen. Muistan yhä millaista on olla poika ja aavistan tietäväni millaista on olla isä. Etsin uutta muotoani sieltä, missä noiden...
"Minä rakastan sinua, Eeva, sillä sinä olet kuin Pohjolan kevät." Eletään 1740-luvun alkua, ja naapurimaiden konfliktit ajavat Suomenkin sotatilaan. Nuori ja eloisa pormestarin tytär Eeva Merthen haaveilee...
Ville on suomalainen mies haavoineen. Olutta menee ja hän on kaavoittunut toimintaansa, istumaan keittiössä oluen kanssa jutellen tai hengaa ostarilla kavereidensa kanssa. Hän kerää tyhjiä tölkkejä maasta...
Lehmiä laitumella näkyy kaksi ei kun toinen on sonni ammulle melkoinen onni saa tämän runon paremmaksiDas E-Book läkättilinnut wird angeboten von BoD - Books on Demand und wurde mit folgenden Begriffen...
"Vasta vähitellen alan käsittää: minun on tehtävä itselleni selväksi, haluanko sinua vai sinut. Kun olet saavutettavissani, haluan sinua kuten halutaan vettä - lasillisen sen sijaan että joisin maailman...
Seppo Hämäläinen on syntynyt 1949 Laihialla ja asuu nykyisin Keravalla. Hän on julkaissut aiemmin neljä kirjaa. Sukutrilogian ja liike-elämää kuvaavan kirjan nimeltä Vetelä yritys. Astetta syvemmälle...
Kirja sisältää hengellisiä kertomuksia ja runoja. Jumalan armo Kristuksessa, totuus.Das E-Book Ajasta aikaan wird angeboten von BoD - Books on Demand und wurde mit folgenden Begriffen kategorisiert: usko,...
Sagiron, nuori metsästäjä, löytää käärön täynnä outoja symboleja. Harhaoppisten kulttisymboleja, he sanovat, kehottaen häntä polttamaan se. Mutta kun hän oppii lisää, se paljastuu myyttisen Salat Katan...
Puede que no esté disponible para la venta en tu país, sino sólo para la venta desde una cuenta en Francia.
Si la redirección no se produce automáticamente, haz clic en este enlace.