"Sonja, sodan varjossa varttunut” perustuu osittain kirjailijan omakohtaisiin lapsuudenkokemuksiin. Romaanissa käsitellään erityisesti ristiriitaista isäsuhdetta, mutta päähenkilön myöhemmät vaiheet ovat pääsiassa fiktiota.
Kaija Salonen on syntynyt Askolassa, mutta elänyt lähes puolet elämästään Porvoossa, jossa työskenteli pitkään vanhustyössä kaupungin kotihoidossa.
Askolaan paluu tuli ajankohtaiseksi eläkepäivien koittaessa.
Kirjojen maailma on kiehtonut Kaija Salosta lapsuudesta asti. Ensimmäiset runonsa hän muistaa kirjoittaneensa yhdeksänvuotiaana. Perheen perustamisvaiheessa ja lasten synnyttyä kirjoittaminen jäi taka-alalle, kunnes taas keski-iän kriisi pakotti tarttumaan kynään. Harrastus valtasi elämästä ison osan Salosen havaittua, että luovaa kirjoittamista voi tavoitteellisesti opiskella. Kynä vaihtui manuaaliseen kirjoituskoneeseen, sitten sähkökirjoituskoneeseen. Yhdeksänkymmenluvun alussa tuli aika opetella käyttämään tietokonetta.
Innostus kasvoi tekstien käydessä kaupaksi. Niitä tilattiin jopa lisää. Kolmiokirjan lehdissä ilmestyi vuosien mittaan kolmatta sataa novellia, jatkokertomuksia, viihdepokkareita ja pakinoita. Kaija Salosen ensimmäinen romaani ” Pilviä pihan yllä” lunastettiin Kirjapajan romaanikilpailussa ja ilmestyi v.1983.
Seuraavaksi ilmestyi ” Sirja, naiskohtalo” v.1991, sekä ” Lasilinnun lento” v. 2001, Myllylahden kustantamana. Ensimmäinen runokirja ” Kalliokouruissa pisarablues” ilmestyi 2008. Seuraavana ” Vanhuuden huoneissa hiljaisuus” ilm. v. 2017.
Toistaiseksi viimeisin ” Auringonlaskun aikaan” ilmestyi v. 2019.
Kaija Salonen on ollut mukana lukuisissa antologioissa ja osallistunut runokilpailuihin, joissa on tullut myös menestystä. Mainittakoon toinen sija valtakunnallisessa Runomaratonkilpailussa v 1990 ja kunniamaininta v. 1992.
Kaija Salonen kuuluu siihen harvalukuiseen joukkoon, jolla vielä on muistikuvia sota-ajalta. Ikävuosista huolimatta päässä on yhä vipinää, eivätkä sormet malta olla näppäimillä liikehtimättä.
Sonja katsahti potilashuoneen peiliin. Vuosia oli takana paljon, eivätkä ne
karttuessaan olleet kasvoja kaunistaneet. Mihin koko hälyinen elämä oli hävinnyt?
Äskenhän oli lapsuus, kesät täynnä auringon kimallusta ja talvet huoletonta kelkkamäessä pelmuamista. Tuli sota ja katkaisi...
Más información