Olen 53-vuotias liikuntarajoitteinen mies lihassairauden vuoksi. Olen sinkku taivaanrannan maalari, unelmoija ja parantumaton romantikko. Asiat, jotka vaivasivat nuorempana ja joita kipuilin ja tuskailin tuolloin, eivät ole juuri muuksi muuttuneet. Ehkäpä se on tehnyt minulle kirjoittamisesta väylän purkaa tuntoja sanoiksi ja lauseiksi niin suomeksi kuin englanniksikin. Kova tai ainakin vaikea elämä tekee taiteilijan, sanotaan. Nähtävästi näin on minun kohdallani. Kirjoitusteni pohjalta ei silti kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä persoonallisuudestani. Olen yleisesti myönteinen ja aktiivinen ihminen. Tekstit ovat keino siirtää kielteiset tunteet pois päästä, pois sielua kalvamasta. Olen siis sellainen satunnainen kirjoittelija, joka on julkaissut yhden novellin ja kirjoitellut joukon satunnaisia tekstejä blokiini. Osa näistä teksteistä on jo kirjoitettu 1980-90-lukujen vaihteessa ja novellia, nimeltään Kohti vapautta ja elämää, aloin kirjoittaa jo vuonna 2000, joskin julkaisin sen vasta 2016. Nuoruuden kirjoituksissani näkyy hyvin kuuntelemieni yhtyeiden musiikin tekstit. Nämä nuorena kirjoittamani tekstit olen julkaissut blokissani monien muiden erilaisten uusien tekstien kanssa. Viimeisin nyt julkaistava teokseni sai alkunsa 2018, mutta se ei lähtenyt silloin vielä kehittymään. Kesällä 2020 luin paljon artikkeleita ja uutisia sekä kirjallisuutta, joissa käsiteltiin parisuhdeväkivaltaa. Koin tarvetta ottaa kantaa asiaan, mutta ilman turhia kuvauksia itse väkivallasta. Halusin luoda toivoa herättävän teoksen, jossa päähenkilö pääsee irti väkivaltaisesta suhteesta ja saa lopulta elämästä kiinni uudestaan. Halusin myös tuoda esille, että on mahdollista löytää hyvä parisuhde huolimatta aikaisemmista epäonnisista ja ikävistä tapahtumista.