Ver todos los libros de Merja Lättilä

Merja Lättilä - Libros y biografía

Olen helsinkiläinen kauppatieteen maisteri. Työtehtäväni ovat aina tavalla tai toisella suuntautuneet viennin ja kansainvälistymisen edistämiseen. Eläkkeelle jäin työ- ja elinkeinoministeriöstä, jossa minulla oli Kiina-asioiden erityisasiantuntijan virka. Matkustaminen on yksi mieliharrastuksistani, samoin musiikki muodossa tai toisessa. Lukemisen suhteen olen lähes kaikkiruokainen. Nykyisin vietän enemmän aikaa kesämökillä Kuhmoisissa kuin Helsingissä. Täällä harrastukset liittyvät luontoon. Lähiruoka saadaan järvestä, kasvihuoneesta ja kasvimaasta, marjat ja sienet lähimetsistä. Ne, omenapuut ja marjapensaat työllistävät kesällä ja syksyllä. Syksyllä hirvestys kuuluu ohjelmaan. Talven pimeinä tunteina on aikaa kirjoittaa. Viitisen vuotta kirjoitin kolumneja Kuhmoisten Sanomiin. Matkoista ja työpaikoista kertova kirjani Eikö Suomi olekaan saari? Erilaiset muistelmat ilmestyi v. 2014. Se ja neljä dekkaria, Isäntyttö, Ja sinä toit appelsiineja , Ikkunanpesijä ja Pissaprinsessa ovat ilmestyneet omakustanteina. Samoin viides, juuri ilmestynyt Yllätysmatka.

Más leídos del autor

Ikkunanpesijä

Publicado el 12 de septiembre de 2022
19,99 €
IVA incluido
Käräjäoikeus vapauttaa Markku Isotalon kaikista häntä vastaan nostetuista syytteistä. Hän palaa kotiin. Hän perustaa oman lakiasiaintoimiston. Alkuhiljaisuuden jälkeen asiakaskunta alkaa kasvaa. Franco Spinelli löytyy kotoaan Lahdessa kuolleena ammeesta. Rikoskomisario Ritva Arvetvuo... Más información

Todos los ebooks del autor

Pantalla :

Ordenar por :