2023 heinäkuussa tulee 80 vuotta täyteen. Eläkkeellä jo pitkään olleena on ollut mahdollista tutustua enemmän Raamattuun eri versioina ja - kielinä, alan kirjallisuuteen, Israeliin turistimatkoilla muutamia kertoja jne. Isohkon 6-lapsisen perheen isänä ja puutavaran kanssa työtä tehden se ei ollut ennen eläkeikää oikein mahdollista, mutta nykyään aikaa on - ja terveyskin on ollut yleensä hyvä.
Kirjan tavoite on maallikon silmin tehtyjen kirkkojen ja yhteisöjen toimintojen esiin tuominen. Lähtökohta on Lähi-itä ja Välimeren ympäristö. Juutalaisuus ja kristinusko sekä islam ovat tarkastelussa. Niiden vaikutus korostuu nykyään pyrkimyksenä lähentymiseen, erityisesti Roomalais-katolisen...
Más información