Olen nurkkapöydissä viihtyvä vastarannan kiiski. Ryöpsähtelen sanasadetta, mutta toivottavasti en ole tulvavaara.
Peilistäni katsoo naisihminen, jonka kaulan kaari hiljaa väsyy ja laskeutuu. Harteillani kannan omaa maapalloani, ja peili kuiskaa, että korvasta korvaan on pisin tie. Tien vartta pitkin vaellellessani ovat syntyneet romaanini Oliks maailma ennen mua, Sadasosaenkelit ja Rosa ja sen pikkusisaret.
Suomen Kirjailijaliitto on minua helmassaan heiluttanut jo parikymmentä vuotta.
Aina ei tiedä, mistä kaikesta saa kiittää.
Kiitos ripuli. Ei semmoisen jatkuvan päristelyn kanssa voinut mennä kouluun. Siksi sain ihan eturivin paikan, ja vauhtia päivässä riitti.
Ensiksi isä tuli kotiin naama nuutuneena. Oli saanut potkut. Toiseksi alakerran parvekepaloon oli...
Más información
