On marraskuun viimeinen päivä 2017, varhain aamuyöllä. Itsenäisen Suomen 100-vuotispäivään ja / -juhliin on enää kuusi päivää. Niitä juhlia ei vietetä. Yliäänikoneiden kantamien neutronipommien ketjun tarkalleen samanaikainen räjäyttäminen Suomen yllä saa aikaan vahvan sähkömagneettisen pulssin. Pulssi saa kaiken sähköisen toiminnan maassa sekaisin. Maa halvaantuu. Myös kaikki sotilastekniikka. Heti pulssin perään saapuu idästä valtava lentokonearmada. Kahdessa päivässä on maa tiukassa venäläiskontrollissa.
Itsenäisyys näyttää olevan lopullisesti mennyttä. Myös kansalaiset alkavat, useat hammasta purren, tyytyä tähän kohtaloon. Tottumista nopeuttaa ja helpottaa venäläisten psykologisesti nerokas, hyvin ystävällinen ihmisten kohtelu. Vain miehitystä vastustavia sissejä perheineen kohdellaan raakalaismaisesti. Pekka Kari, Naton joukoissa toimiva, siviilityönään poliisiupseeri Etelä-Espanjasta lähtee, Naton taustalla tukemana, pelastamaan synnyinmaataan miehityksen alta. Helteisen kesäkuun päivän aamuna vuonna 2018 Pekka matkustaa Aurinkorannikon Fuengirolasta junalla Malagan lentoasemalle taskussaan lentolippu Helsinkiin.
Alkaa miehen kujanjuoksu läpi Euroopan Suomeen ja tavoitteena hengissä myös takaisin Espanjaan Naton suojiin. Mukana tulomatkalla olisi myös erä uudessa keksinnössä tarvittavasta raaka-aineesta, joka mullistaisi sotilaitten suojautumisen. Se myös mahdollistaisi Suomen vapautumisen takaisin itsenäiseksi valtioksi.
Read moreexpand_more
Title : Kujanjuoksu
EAN : 9789515688453
Publisher : Books on Demand
Date of publication
: 7/29/22
Format : ePub
File size : 1.08 mb
Protection : Filigrane numérique
The eBook Kujanjuoksu is in ePub format
protected by Filigrane numérique.
- check_circle
This eBook is compatible for reading on iOs and Android Vivlio application.
- check_circle
This eBook is compatible for reading on My Vivlio.
- check_circle
This eBook is compatible for reading on the Vivlio reader.
- check_circle
This eBook is compatible for reading on Vivlio e-reader.
If you want to read on an e-reader from a different brand, check out
our guide.
Log in
My account