Home
>
Keilaremmin nelostie
Keilaremmin nelostie - format ePub
Seppo Keinänen
Seppo Keinänen on aivan tavallinen ukko. Huumori hänellä on aina ollut lähellä sydäntä, ja siksi tämä road trip-aiheinen tarina on kirjoitettu pieni pilke silmäkulmassa, kuten myös useimmat aiemmat tarinat ovat.
Mitä tulee vanhaan nelostiehen, se on kiinnostanut kirjoittajaa jo lapsuusajasta asti, koska tämä silloinen valtakunnan pääreitti kulki jonkin matkaa Kosken lounaisosassa läheltä kotikylää Pihkasalmea. Vasta varttuneemmalla iällä tuli kyseinen tie ajetuksi kiireettömyyden jaloa periaatetta noudattaen Helsingistä Nellimiin asti. Kyseinen kesäreissu oli kaikin puolin varsin antoisa, joten pitihän siitä väsätä yksi tarina kaikille maakuntamatkailusta kiinnostuneille huumori-ihmisille luettavaksi.
Released on August 16, 2024.
€8.99
VAT included
€8.99
VAT included
Keilaremmi tuskailee pitkään kestäneiden arkisten huolien ja henkilökohtaisten murheiden parissa. Timppa on työtön ja alkoholi maistuu. Kalea painaa avioero ja oma hankala luonne. Handella on avio-ongelmien lisäksi menossa akuutti työkriisi. Mutta synkkyyteen ei haluta vaipua. Yhteisesti päätetään ottaa etäisyyttä ongelmiin lähtemällä reissuun kohti Lappia. Matkaa tehtäisiin avoimin mielin, jaloa kiireettömyyden periaatetta noudattaen ja vanhimman nelostien reittiä seuraten. Reitin varrella sattuu ja tapahtuu. Koukkauksia tehdään tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin paikkoihin, yövytään erikoisissa paikoissa ja tavataan ihmisiä, varsinaisia persoonia.
Kyseessä on jokseenkin hulvaton road trip-tarina, Mikä on totta, mikä ei? Osa saattaa olla keilaremmin kaverusten vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. No, oikeasti totta on keilaremmin käyttämä vanhan nelostien reitti, Hande sen matkaa edeltävänä yönä lainakarttoihinsa suunnitteli. Tarinan sankarihautausmaat ovat myös totta. Ne sijaitsevat täsmälleen niillä paikkakunnilla, missä keilaremmi Kalen vaatimuksesta pääsi tai joutui pysähtymään. Ja vielä! Tuolloin kesäkuussa satoi reilusti lunta Vuotsossa ja Saariselällä. Pyhä-Nattanenhan oli hetken aikaa myrskynsilmässä. Kannen kuva on Tankavaarasta.
Read more
expand_more
Title : Keilaremmin nelostie
EAN : 9789528010272
Publisher : BoD - Books on Demand
Publication date
: 8/16/24
Format : ePub
File size : 783.46 kb
Protection : Filigrane numérique
Format : ePub
File size : 783.46 kb
Protection : Filigrane numérique
Ebook Keilaremmin nelostie is in the ePub format. Protected by Filigrane numérique
- check_circle This eBook is compatible for reading on Vivlio iOS and Android application.
- check_circle This eBook is compatible for reading on My Vivlio.
- check_circle This eBook is compatible for reading on Vivlio e-readers.
- check_circle This eBook is compatible for reading on Vivlio e-readers.
Would you like to read on an e-reader from another brand? Discover Our guide
- cancel No information is available regarding the possibility of appearance customization.
Ways to read - Visual adjustments
- cancel No information is available regarding non-visual reading.
Ways to read - Supports non-visual reading
- cancel No information is available
Conformity
- cancel No information is available
Navigation
- cancel No information is available
Rich content
- cancel No information is available
Hazard
- check_circle Finnois
Log in
My account