Tämän päivän mantra on ”hiilinielu”. Tässä teoksessa hiilinieluja ja ilmastonmuutosta katsotaan uudesta näkökulmasta ja osoitetaan kansantajuisesti, että hiilinielujen avulla voidaan korkeintaan vain hieman hidastaa maapallon lämpenemistä. Fossiilisista polttoaineista luopuminen maailmanlaajuisesti pysäyttäisi hiilidioksidipitoisuuden kasvun ilmakehässä, mutta globaalissa maailmassa poliitikot eivät pysty tekemään tarvittavia päätöksiä. Poliitikoille mahdottomaksi asian tekee se, että luonto on vuosimiljoonien kuluessa jalostanut fossiilisen hiilen energialähteenä niin pitkälle, että sen hintalaatusuhde on vapaan markkinatalouden vallitessa ylivoimainen.
Ilmastonmuutos riistäytyy käsistä. Syntyy maailmanlaajuinen kaaos, ja sen syövereissä vanhat valtarakenteet murtuvat. Läntisessä maailmassa kaaoksen keskellä vallan anastaa ideologia, jolla on selkeä visio tulevaisuudesta.
Mutta niin kuin aina ennenkin, vallankumous syö lapsensa, ja ihmiskunta joutuu tuhon tielle. Ihmisen taidot eivät riitä ihmiskunnan pelastamiseen. Läpi koko ihmisen olemassaolon on luontoäiti pitänyt huolta omistaan, mutta onko ihminen asettanut luontoäidin nyt mahdottoman tehtävän eteen?
Read moreexpand_more
Title : Tulevaisuuden lyhyt historia
EAN : 9789528038719
Publisher : Books on Demand
Date of publication
: 7/28/22
Format : ePub
File size : 400.58 kb
Protection : Filigrane numérique
The eBook Tulevaisuuden lyhyt historia is in ePub format
protected by Filigrane numérique.
- check_circle
This eBook is compatible for reading on iOs and Android Vivlio application.
- check_circle
This eBook is compatible for reading on My Vivlio.
- check_circle
This eBook is compatible for reading on the Vivlio reader.
- check_circle
This eBook is compatible for reading on Vivlio e-reader.
If you want to read on an e-reader from a different brand, check out
our guide.
Log in
My account