Käyn järjestelmällisesti vanhoja tekstejäni lävitse vuosilta 1989 - 1995. Muokkaan niitä uuteen muotoon ja osaan muutan jopa nimen uudeksi. Tätä voisi hyvin kutsua omaksi mielen terapiaksi. Tätä voisi kutsua myös laajennetuksi runo tai teksti trilogiaksi, jonka edelliset osat on tehty samalla kaavalla. Nämä ovat: Elämä, Tuntematon tekijä, Hiljaisuuden äänet ja Muistot.
Samalla on hyvää aikaa palata noin kolmekymmentä vuotta ajassa taaksepäin ja päästä oman nuoren mielen syvyyksiin. Aiheet tässä runokirjassa käsittelevät elokuvista rakkauteen ja vanhojen parempien aikojen kaipuusta maailmanloppuun. Kaikki on kuitenkin kirjoitettu positiivisella käsittelytavalla joten näiden tekstin parista voi hyvinkin saada uutta iloa uuteen päivään.
Uusina runoina mukaan on otettu aikaisemmin e-kirjassa Uudet tuulet puhaltavat (2002) julkaistut runot: Hiihtolomalla sekä Suomen kielen ärsyttävimmät sanat.
Uusina runoina mukaan on otettu myös aikaisemmin e-kirjassa Elokuvissa 2022 (2022) julkaistut runot: James Beluschi, Wes Craven, Slava Ukraini sekä "90" osa II.
Read moreexpand_more
Title : Sateen Äiti
EAN : 9789528067047
Publisher : Books on Demand
Date of publication
: 12/14/22
Format : ePub
File size : 393.93 kb
Protection : Filigrane numérique
The eBook Sateen Äiti is in ePub format
protected by Filigrane numérique.
- check_circle
This eBook is compatible for reading on iOs and Android Vivlio application.
- check_circle
This eBook is compatible for reading on My Vivlio.
- check_circle
This eBook is compatible for reading on the Vivlio reader.
- check_circle
This eBook is compatible for reading on Vivlio e-reader.
If you want to read on an e-reader from a different brand, check out
our guide.
Log in
My account