Onni Riemunen
Onni Riemunen
Kirjailija Onni Riemunen on monelle uusi tuttavuus, mutta hän ei ole ensimmäistä kertaa
muodostamassa lauseita, ajatusta, tarinaa.
Pääasiassa Riemunen työskentelee ja on työskennellyt jo vuosia pitkälti asiakaspalvelun parissa,
joten on aivan paraatipaikalla seuraamassa ympärillä tapahtuvaa elämää ja ihmisiä, saaden sieltä
myös monenlaisia ajatuksia teksteihinsä ja näin ollen monipuolisena humoristina, huumori on
vahvasti mukana Onnin tarinoissa.Onni Riemusen niteitä kun lukee, niin yllättäen voi tulla tunne,
että tuo voisin olla vaikka minä. Aiheet ja niiden ympärillä tapahtuvat toilailut, ovat monesti
oikeasta elämästä, sillä komiikkaa ja improvisaatiomaista toilailua meistä jokainen tekee ja tuottaa
tietämättään. Tarkkailevana ja vahvana humoristina Riemunen taltioi ne kuuloelimiensä ja
silmämuniensa kautta pääkuoreensa, josta ne sitten muokkautuvat mainioiksi kirjoiksi, joista ei
tosiaan huumoria puutu.
Sujuvaa tarinointia, ilmeikästä tekstiä lukiessa, monesti suupielet nousevat poikittaisen banaanin
mentävään muotoon ja ääneen nauraminen kertoo, että ollaan tekstissä hyvin kiinni.
Hyväntuulisuutta, virnistelyä, hörähtelyä ja ajatuksia, niitä kaikea voi odottaa lukiessaan Onni
Riemusen kirjoja.
Ja jos tunnistat itsesi jotenkin rivien välistä, älä ole moksiskaan, meitä saattaa olla monta
samanlaista samojen rivien välissä. Laske vain ilmat pois kropasta ja anna humorististen tarinoiden
soljua mielessäsi ja nauti, kuinka hyvin sen joku osaa niputtaa muotoon, joka valloittaa pääkuoren
iloiseen olotilaan. Sen olotilan saaneita on jo monia.
Kuten nimikin sen sanoo, onnea ja riemua, Onni Riemunen, sanallista loisketta, josta veltommatkin
aivot pitävät!
Nyt on lupa; saa nauraa!
Jopi Lyytinen, toimittaja, juontaja.
Log in
My account